Positiivinen pedagogiikka varhaiskasvatuksessa - Toteuta käytännössä
Positiivisuutta ja iloa varhaiskasvatukseen.
Positiivinen pedagogiikka varhaiskasvatuksessa - Toteuta käytännössä kertoo siitä, että saa luvan kanssa olla lasten kanssa, istua lattialla, ottaa syliin ja kuunnella heitä. Mitä läheisempi lapsi on, sitä enemmän hänelle toivoo hyvää. Siitä tulee positiivinen, voimistuva kehä. Haluat tuntea lapsen vielä paremmin, ymmärtää häntä vielä syvemmin ja välittää hänestä vielä aiempaa enemmän.”
Lapsen tulee kokea olevansa hyvä ja rakas juuri sellaisena kuin hän on. Varhaiskasvattajan tärkeä tehtävä on tarjota lapselle turvallinen kasvualusta, jossa hänen hyvät ominaisuutensa tulevat huomatuiksi ja ravituiksi.
Lasten vahvuuksien huomioimisen ohella positiivinen pedagogiikka tarkoittaa muun muassa myönteisten tunnetilojen rakentamista, lämpimiin ihmissuhteisiin panostamista sekä lasten osallisuutta ja onnistumisen hetkiä. Parhaimmillaan positiivinen pedagogiikka toimii suurena voimavarana myös henkilökunnalle ja voi synnyttää ehtymätöntä imua ja paloa omaa työtä kohtaan.
Kirja tarjoaa konkreettisia toimintamalleja ja ideoita siitä, miten positiivista pedagogiikkaa kaikessa monipuolisuudessaan voidaan varhaiskasvatuksessa toteuttaa. Kirjaa maustavat varhaiskasvattajien tarinat, joissa he kuvaavat omaa matkaansa positiivisen pedagogiikan parissa.
Eliisa Leskisenoja on väitellyt kasvatustieteiden tohtoriksi positiivisestä koulunkäynnistä ja kouluilon edistämistä. Hän on aiemmin julkaissut mm. kirjan Positiivinen pedagogiikka ja nuorten hyvinvointi yhdessä Erja Sandbergin kanssa.
Kirjailija / Artisti | Eliisa Leskisenoja |
---|---|
Formaatti | Nid. 215s. |
Julkaisuvuosi, julkaisija | 2020 PS-Kustannus |
-
Kerhonohjaajan käsikirja 2021-202225,20 € OVH: 28,00 €
-
Lapsenkokoinen katsomuskasvatus34,20 € OVH: 38,00 €