Ohjaus ja erityisopetus oppijoiden tukena

35,10 € OVH: 39,00 €
Varastossa
SKU
9789524517331
Oman koulu- ja elämänpolun hahmottaminen on tärkeää jokaiselle lapselle ja nuorelle. Oppiminen, elämässä eteneminen ja omien haaveiden saavuttaminen eivät saa jäädä vain joidenkin etuoikeudeksi. Ohjauksella ja erityisopetuksella onkin suuri merkitys tukea tarvitsevalle oppijalle. Tukea tarvitsevien ohjaus merkitsee ennen kaikkea yksilöllisyyden huomioimista. Tällöin omien voimavarojen tunnistaminen ja vahvistaminen ovat avainasemassa.
Oman koulu- ja elämänpolun hahmottaminen on tärkeää jokaiselle lapselle ja nuorelle. Oppiminen, elämässä eteneminen ja omien haaveiden saavuttaminen eivät saa jäädä vain joidenkin etuoikeudeksi. Ohjauksella ja erityisopetuksella onkin suuri merkitys tukea tarvitsevalle oppijalle. Tukea tarvitsevien ohjaus merkitsee ennen kaikkea yksilöllisyyden huomioimista. Tällöin omien voimavarojen tunnistaminen ja vahvistaminen ovat avainasemassa. Kirja antaa kokonaiskuvan ohjauksen ja erityisopetuksen toteuttamisesta lasten ja nuorten elämässä. Siinä pohditaan muun muassa oppijoiden yksilöllisyyttä, tarkastellaan erilaisia tuen tarpeita ja esitellään ohjauksen toimintamalleja. Mukana on konkreettisia tapauskuvauksia ja esimerkkejä toimivista käytänteistä. Kirjan keskeisenä ajatuksena on ihmisen kokonaisvaltainen huomioiminen ja monipuolinen yhteistyö koulun, vanhempien ja muiden ammattilaisten välillä. Tavoitteena on tarjota lapselle ja nuorelle parhaat mahdolliset edellytykset edetä elämässään.
Lisätietoja
Fyysinen koko 210 mm x 144 mm x 18 mm
Kirjailija / Artisti Puukari Sauli, Lappalainen Kristiina, Kuorelahti Matti
Formaatti nid 333 s.
Julkaisuvuosi, julkaisija 2017 PS-kustannus
Tästä kiinnostuneet katsoivat myös
  1. Pyhän jysäys
    Pyhän jysäys
    25,90 € OVH: 29,90 €
  2. Rippiraamattu Sanat
    Rippiraamattu Sanat
    16,70 € OVH: 18,50 €
Copyright 2019