Olet rakas - Rukoillen koko vuosi
Olet rakas - Rukoillen koko vuosi sisältää hartaustekstejä vuoden ajaksi
Olet rakas - Rukoillen koko vuosi
Riikka Pajunen sai vuonna 2020 sydämelleen ajatuksen radiotyöstä. Vahva kokemus toteutui niin, että hän teki papin työn ohella yli kolme vuotta rukousohjelmaa Radio Deissä.
Olet rakas — rukoillen koko vuosi on syntynyt tämän työn tuloksena. Tekstien lisäksi kirjassa on Pajusen ottamia valokuvia, sillä myös kuvaaminen on hänelle sydämenasia.
Kirjaa voi käyttää hyvin monin tavoin: se toimii yhteisissä hetkissä ääneen luettuna, henkilökohtaisena hartauskirjana ja myös päiväkirjanomaisesti. Teksteihin liittyy kysymyksiä ja pohdittavaa.
Omia pohdintoja voi kirjoittaa kirjan sivuille tai ottaa käyttöön erillisen muistikirjan. Vuosien varrella vastaukset kysymysiin saattavat muuttua, ja Jumala puhuu saman tekstin äärellä eri asioista.
Riikka Pajunen kouluttautui papiksi, koska halusi auttaa muita. Kun hän oli ollut vuoden pappina ensimmäisessä työpaikassaan Äänekoskella, hän päätyi evankelista Kalevi Lehtisen tilaisuuteen, jossa hän kohtasi Jeesuksen Vapahtajanaan ja tuli uskoon. Rukouspiirissä seurakuntalaiset opettivat hänet rukoilemaan. Sittemmin Jumala johdatti hänet Yleisradion iltahartauskoulutukseen ja Laajasalon opiston mediakoulutukseen. Samoihin aikoihin häntä pyydettiin tekemään Päivän rukouksia Radio Deille.
Riikka Pajunen on perheelleen omistautunut puoliso ja pienen pojan äiti. Jumalan tahdon kuunteleminen ja seuraaminen ovat hänelle elämän tärkeimpiä asioita. Lepoa ja voimaa arkeen tuovat luonnossa liikkuminen, israelilaiset kansantanssit ja heprean kielen opiskelu.
Kirjailija / Artisti | Riikka Pajunen |
---|---|
Formaatti | Sid. 112s. |
Julkaisuvuosi, julkaisija | 2024 Päivä |