Kukas muu kuin Lii

25,00 €
Varastossa
SKU
9789523991484

Kukas muu kuin Lii on riemastuttava tarina kahden erityislapsen sinisestä kesästä ja itsensä ylittämisestä.

Lähdetäänkö vaikka siitä, että Lii ei tosiaankaan ole mikään pälättäjä. Tarkemmin sanottuna hän on valikoiva mutisti, jonka pitää toisinaan vetäytyä hetkeksi omiin oloihin ja kelailla asioita rauhassa.

Aina välillä käy kyllä niin, että ihmiset yrittävät väen vängällä saada hänet puhumaan. Liin ystävä Lee ei yritä, sillä hän on erittäin taitava lukemaan ajatuksia. Osittain sen takia Lii ja Lee toimivat niin saumattomasti yhteen.

Lii osaa ilmestyä paikalle täysin äänettömästi. Hän on myös synnynnäinen salapoliisi, joka on kiinnostunut erityisistä paikoista. Yhteen sellaiseen hän vie myös ystävänsä Leen.

Kukas muu kuin Lii kertoo ystävysten sinisestä kesästä, kovakuoriaisista ja itsensä ylittämisestä.

Kirja on Runeberg Junior 2026 -ehdokas. Kahden erityislapsen elämänmullistavaa ystävyyttä käsittelevän sarjan ensimmäinen osa Ai niin minä olen muuten Lee palkittiin vuonna 2023 Lastenkirjainstituutin Punni-palkinnolla.

Eveliina Talvitie on Tallinnassa asuva kirjailija ja toimittaja. Hänen tuotantoonsa kuuluu romaaneja, elämäkertoja ja tietoteoksia.

Jani Ikonen on palkittu kuvittaja ja graafinen suunnittelija, joka tunnetaan modernista ja omintakeisesta kuvitustyylistään. 

Lisätietoja
Kirjailija / Artisti Eveliina Talvitie
Formaatti Kovakantinen, 64 s.
Julkaisuvuosi, julkaisija 2025 Enostone
Tästä kiinnostuneet katsoivat myös
Copyright 2019