Opin tien kotiin

8,90 € OVH: 30,00 €
Varastossa
SKU
9789516244726
Angolan sisällissodan keskelle syntynyt Riikka Halme-Berneking kuvaa kirjassaan, millaista on elää, kun juuret ulottuvat moneen paikkaan, kulttuuriin ja perheeseen.

Jokainen kaipaa tuntea kuuluvansa joukkoon. Ulkopuolisuuden tunne on ollut Riikka Halme-Bernekingille vakituinen vieras, mutta nykyisin hän yhä useammin tuntee tulleensa kotiin.

Riikka Halme-Bernekingin juuret ulottuvat laajalle kuin apinanleipäpuulla - moneen paikkaan, kulttuuriin ja perheeseen. Kun muuttaa uuteen paikkaan, hän kasvattaa sinne pikkuhiljaa uusia juuria. Kirjassaan Opin tien kotiin Riikka kertoo tarinoita ja kokemuksia matkalaukkuelämänsä varrelta sekä siitä, millaista on tehdä raamatunkäännöskonsultin töitä etänä Angolassa ja Namibiassa Suomen Lähetysseuran ulkomaantyöntekijänä. Hän kertoo tähtihetkistä, jolloin hän on kokenut kuuluvansa joukkoon, mutta myös yksinäisistä hetkistä, jolloin hän on kokenut olonsa ulkopuoliseksi. 

Lisätietoja
Kirjailija / Artisti Riikka Halme-Berneking
Formaatti Sid. 199 s.
Julkaisuvuosi, julkaisija 2018 Suomen Lähetysseura
Tästä kiinnostuneet katsoivat myös
Copyright 2019