Luovan toiminnan työtavat - Käsikirja sosiaali- ja terveysalalle

40,50 € OVH: 45,00 €
Tilattavissa
SKU
9789524519021

Käsikirja luovan toiminnan työtapoihin eri yhteisöissä.

Luovan toiminnan hyödyntäminen omassa työssä ei edellytä erityistä taiteellista lahjakkuutta - vain halua kokeilla ja soveltaa.

Luovan toiminnan työtavat - käsikirja sosiaali- ja terveysalalle on ensimmäinen kokoomateos musiikkiin, kuvalliseen ilmaisuun, kirjoittamiseen, liikkeeseen ja draamaan perustuvista työtavoista. Niiden avulla voidaan esimerkiksi herätellä luovuutta ja iloa, kohdata vaikeita elämäntilanteita, tutustua paremmin itseen ja muihin tai käsitellä arkipäiväisiä asioita. Luovalla toiminnalla voidaan tukea niin yksilöiden kuin työyhteisön hyvinvointia kokonaisvaltaisesti.

Teoksen tavoitteena on kannustaa käyttämään luovan toiminnan työtapoja sosiaali- ja terveysalalla kaikenikäisten ja eri elämäntilanteissa olevien ihmisten kanssa. Vankan teoreettisen ja käytännöllisen perustiedon lisäksi kirjan useat harjoitukset auttavat lukijaa soveltamaan työtapoja mitä moninaisimmissa yhteyksissä.

Kirjan toimittaja Anna Liisa Karjalainen (FT) toimii lehtorina Diakonia-ammattikorkeakoulussa sosiaali- ja terveysalojen koulutuksissa. Kirjoittajat ovat kirjoittamisen, musiikkikasvatuksen, kuvataiteen, tanssin ja draaman asiantuntijoita.

Lisätietoja
Kirjailija / Artisti Anna Liisa Karjalainen
Formaatti Sid. 228s.
Julkaisuvuosi, julkaisija 2019 PS-Kustannus
Tästä kiinnostuneet katsoivat myös
Copyright 2019