Pyhä Ristin Johannes - Hengellinen laulu

28,00 €
Varastossa
SKU
9789527375518

Pyhä Ristin Johannes - Hengellinen laulu

Hengellinen laulu on Ristin Johanneksen kaunein teos. Siinä on samanniminen runo ja sen 39 säkeistön selitykset. Suurin osa runosta syntyi Toledon vankikopissa vuonna 1578. Runo voidaan lukea miehen ja naisen, mutta myös Jumalan ja ihmisen välisen rakkauden ilmaisuna. Se on siten sukua Laulujen laululle.

Pyhä Ristin Johannes: Hengellinen laulu. 39 säkeistöä. Selitykset.

PYHÄ RISTIN JOHANNES (1542−1591) on pyhän Ávilan Teresan ohella karmeliittamystiikan merkittävin edustaja, joka tunnetaan myös Espanjan kultakauden kirjailijana.

Ristin Johannekselta on julkaistu neljä teosta. Toiset käsittelevät aihettaan teoreettisesti, mutta Hengellinen laulu -teoksessa runous, spiritualiteetti ja teologia yhtyvät.

Kirja teemana on: ”Ihminen kykenee pääsemään rakkauden yhdenvertaisuuteen ja eheyteen ainoastaan, jos hänen tahtonsa kokonaan muuttuu Jumalan tahdon kaltaiseksi, jolloin tahdot yhtyvät siten, että kahdesta tulee yksi, ja näin syntyy rakkauden yhdenvertaisuus.”

Suom. ja toim. Heidi Tuorila-Kahanpää.
(Espanjankielinen alkuperäisteos: Cántico espiritual.)

Kuvitus: 4-värinen kuvaliite (16 sivua)

Lisätietoja
Fyysinen koko A5
Kirjailija / Artisti Heidi Tuorila-Kahanpää (Suom. ja toim.)
Formaatti Sid. 336 s.
Julkaisuvuosi, julkaisija 2021 Väyläkirjat
Tästä kiinnostuneet katsoivat myös
Copyright 2019