Kaitse minun lampaitani - paaviuden historia Sabianuksesta Nikolaus Suureen

Kun paavi Sabinianus vuonna 604 seurasi juhlittua edeltäjäänsä Gregorius Suurta Rooman piispan virkaan, kristinusko näytti etenevän kaikissa ilmansuunnissa. Sabinianus ei kuitenkaan perinyt loisteliasta marmorimetropolia vaan kulkutautien vaivaaman kaupungin, jonka muurit olivat hajalla ja kirkkojen kattoparrut katkeamaisillaan.

Gregorius Suuren jälkeiset paavit joutuivat tekemään kauaskantoisia päätöksiä epävarmuuden keskellä. Antiikin roomalainen orbis, maailmanpiiri, oli vaihtunut pienten kuningaskuntien täplittämään sirpaleiseen maailmaan, jossa kaikkien hankkeiden onnistuminen riippui paikallisten ruhtinaiden myötämielisyydestä.  Tässä pirstaloituneessa maailmassa paavit käänsivät katseensa kohti pohjoista. Kirkon kautta aiemmin barbaareina pidetyt kansat ja kuninkaat kytkeytyivät antiikista periytyviin rakenteisiin, ja kristitty lähetystyö ja hengenviljely käänsivät Germanian metsäiset ja villit rajamaat läntisen kristinuskon uusiksi ydinalueiksi

Kaikissa  myrskyissä paavit hakivat turvaa laumalleen sekä lähellä että kaukana. Keski-Italiassa paavien tasapainottelu maallisten voimakeskusten välillä loi itsenäisen ruhtinaskunnan, paavillisen Kirkkovaltion, pohjoisessa taas vuosituhannen Euroopan sydänmaita hallinneen Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan. Maanosan muotoutuminen ei kuitenkaan sujunut ilman yhteentörmäystä maallisen vallan tavoitteiden kanssa. Uuden järjestyksen kehitys huipentui 800-luvun puolivälissä määrätietoiseen Nikolaus Suureen, joka puolusti aktiivisesti kirkon itsenäisyyttä maallisten hallitsijoiden suurilta suunnitelmilta.     

Jaro Karkinen on kirkkonummelainen kirjailija, jolta on aikaisemmin julkaistu myös scifiä ja fantasiaa. Koulutukseltaan hän on filosofian maisteri ja opiskellut yleistä historiaa Jyväskylän yliopistossa. Gradutyönsä hän on tehnyt Italian 1990-luvun poliittisesta kriisistä. Paaviutta kohtaan Karkinen on tuntenut vetoa lapsuudesta asti.