Kahden kauppa (e-kirja)
Kahden kauppa — Kestävää parisuhdetta rakentamassa
Onnellinen parisuhde on voimavara, josta säteilee iloa ympäristöönkin. Jokaisessa suhteessa joudutaan kuitenkin kohtaamaan pettymyksiä, sillä naimisiin mennään usein unelmien eikä todellisten ihmisten kanssa. Jotkut kumppanin piirteet, jotka alussa tuntuivat persoonallisilta, ovatkin alkaneet ärsyttää. Kommunikaatio ei ehkä toimi, ja seksielämään ja läheisyyteen kaivattaisiin uutta kipinää.
Ostamasi e-kirja toimitetaan sinulle tilauksessa antamaasi sähköposti-osoitteeseen.
Miten vaalia tärkeintä ihmissuhdettaan?
Kummankin erilainen tausta, perheen perustaminen ja lastensaanti ovat parisuhteen rikkaus, mutta ne asettavat haasteita sopeutumiselle ja suhteen säilymiselle. Ongelmia voivat niin ikään aiheuttaa esimerkiksi työelämän paineet, mustasukkaisuus, uskottomuus ja väkivalta. Väliin tulee haavoittavia asioita – kolmas jossain muodossa.
Kahden kauppa on Saara Kinnusen puheenvuoro onnellisen, pysyvän parisuhteen puolesta. Parisuhteen pelastamiseksi voidaan tehdä paljon, kunhan etääntymisen merkit huomataan riittävän ajoissa. Myös kriiseissä piilee mahdollisuus parisuhderemonttiin ja entistä läheisempään yhteiseloon. Teoksessa on tapausesimerkkejä ja ongelmanratkaisuehdotuksia. Lukija voi helposti löytää neuvoja ja uusia ajatuksia itseään kiinnostaviin kysymyksiin.
ISBN | 9789522884909 |
---|---|
Book Type | e-book |
Kirjailija / Artisti | Saara Kinnunen |
Formaatti | ePub |
Julkaisuvuosi, julkaisija | 2016 Kirjapaja |