Virsivartti - Tietoa, tunnelmaa ja sanomaa virsistä

50,30 € OVH: 55,90 €
Varastossa
SKU
9789522305855

Kirja virsien taustoista ja sanomasta.

 

Seppo Suokunnaan teos Virsivartti keskittyy nimensä mukaisesti virsiin
tiivistetysti. Kirjailija kertoo niin runoilijoiden kuin säveltäjien elämästä,
virren sanomasta, käyttöhistoriasta ja luonteesta. Hän pitää erityisesti esillä
virsien sanomaa ja teologiaa. Suokunnas käsittelee laajasti 1986 hyväksyttyä
perusvirsikirjaa, mutta esittelee myös joitakin lisävihkon virsiä. Yleistajuinen
teos sopii kaikille virsistä ja virsien kulttuurihistoriasta kiinnostuneille,
mutta siitä saavat kiinnostavaa tietoa työhönsä myös seurakunnan
työntekijät.

Seppo Suokunnas (teol. tri) on suosittu puhuja ja
kirjoittaja. Hän toimi aikanaan virsikirjakomitean sihteerinä ja hankki sekä
komitealle että itselleen tietoja virsistä. Hän on harrastanut virsilaulua ja
-soittoa monin tavoin sekä myös tutkinut niitä vuosikymmenien ajan. Suokunnas on
myös pitänyt virsiopin luentoja niin tuleville papeille ja teologeille kuin
kanttoreillekin. Lisäksi Suokunnas väitteli hengellisistä herätysliikelauluista.
Suokunnaan tietopohja aiheesta on siis vankka ja kiistaton.

Lisätietoja
Kirjailija / Artisti Seppo Suokunnas
Formaatti Sid. 345s.
Julkaisuvuosi, julkaisija 2018 Aurinko Kustannus
Tästä kiinnostuneet katsoivat myös
Copyright 2019