Veikko tahtoo ulos

26,00 € OVH: 33,00 €
Tilattavissa
SKU
9789523990463

Veikko tahtoo ulos kertoo ison koiran vauhdikkaasta touhuilusta.

Ulkona on vaikka mitä puistoja, kenttiä, kuoppia, mäkiä, luumäkiä ja nakkiloita.
Vaikka mitä herkkuja, haisuja, kemuja ja kavereita.
Se vaan että Veikko on sisällä, lukkojen takana. Ja kansien välissä!

Mitä tapahtuu kun valpas vainukoira, seurakoira, maailmanmatkaajakoira jää yksin kotiin?

Veikko tahtoo ulos on lastenkirja, jossa kieli lähtee lentoon, sanat heittävät kuperkeikkaa ja matematiikka on merkillistä: kun ilon jakaa, se kasvaa. Kun murheen kertoo, se murenee ja hellittää.

Ja kun mielikuvituksen päästää valloilleen reissaaminen on mahdollista vaikka olohuoneen lattialla. Musiikin kera. Tässä kirjassa koodeja kurkkaamalla lähtevät sävelet soimaan.

Anja Erämaja on julkaissut aiemmin viisi runoteosta, romaanin ja novelleja sekä kirjoittanut laulutekstejä ja näytelmän. Veikko tahtoo ulos on hänen kolmas lastenkirjansa. Palkittu runoilija viihtyy lajien välimaastoissa, hän on opiskellut valokuvataidetta ja musisoinut eri kokoonpanoissa.

Hanna Erämaja on graafikko ja lavastustaiteen opiskelija. Hän on tehnyt levynkansia, julisteita, lavasteita ja pienoismalleja. Veikko tahtoo ulos on Hanna Erämajan esikoiskuvitus.

Kirjaan sisältyvän musiikin on säveltänyt ja osittain myös sanoittanut pianisti, laulaja ja lauluntekijä Tuija Rantalainen. Duo Tuija Rantalainen ja Vahtikoira Veikko, jota esittää Tuijan puoliso Veini Nupponen ovat esiintynyt lukuisissa lastentapahtumissa.

Lisätietoja
Kirjailija / Artisti Anja Erämaja, Hanna Erämaja
Formaatti Sid. 33s.
Julkaisuvuosi, julkaisija 2023 Enostone
Tästä kiinnostuneet katsoivat myös
Copyright 2019