Taivaan Isän puutarhuri Elma Aaltonen

8,00 € OVH: 32,00 €
Tilattavissa
SKU
9789516244238
Lähetystyöntekijä Elma Aaltonen oli ensimmäisiä suomalaisia naisteologeja, jotka valmistuivat Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta 1930-luvulla. Elämäntyönsä Aaltonen teki lasten parissa sekä lähetyskentällä että Lasten Lähetyslehden päätoimittajana.
Kuin havuneulanen keväisessä katuojassa. Törmää pieneen kiveen, pyörähtää, lähtee eteenpäin. Törmää toiseen kiveen, joka jälleen työntää sen matkaan. Se olen minä. Onhan siinä keväisessä purossa ollut mutkia, ja joskus olisi voinut kivenmukura pyöräyttää neulasen vallan toiseen uomaan, mikä sekin olisi ollut hyvä.


Ensimmäisiin suomalaisiin naisteologeihin lukeutuva Elma Aaltonen (1913–1998) vertasi elämäänsä usein havuneulaseen tai tikkuun virtaavassa vedessä. Hänen polkunsa teologisesta tiedekunnasta Suomen Lähetysseuran kautta Kiinaan ja myöhemmin Taiwaniin osuvatkin oivallisesti tähän vertaukseen. Mutkia oli välillä matkassa, mutta johdatuksessa hän tunsi kuitenkin olevansa osa suurempaa virtaa.


Elma Aaltonen teki työnsä lasten parissa, niin lähetystyöntekijänä kuin Lasten Lähetyslehdenkin päätoimittajana. Hän oli nimenomaan tarinoiden kertoja. Hän halusi kertoa tarinoillaan maailman tärkeimmistä asioista, Jeesuksesta ja lähetyksestä, mutta halusi myös, että lukijoilla olisi hauskaa. Hän tuli tutuksi suurelle yleisölle etenkin kirjojensa Tuulenpesän tarinoita, Lampilinnan tarinoita ja Anna kulkee enkelin kanssa myötä.


Elma Aaltosen päiväkirjoihin ja kirjeisiin pohjautuva Taivaan Isän puutarhuri avaa Aaltosen elämän lisäksi lukijalle kiinnostavalla tavalla myös Suomen Lähetysseuran Kiinan työn historiaa.

Lisätietoja
Kirjailija / Artisti Annikki Mattila
Formaatti sid. 356 s.
Julkaisuvuosi, julkaisija 2013 Suomen Lähetysseura
Tästä kiinnostuneet katsoivat myös
Copyright 2019