Syvät juuret, elävät versot - Dialoginen näkökulma sielunhoitoon

Syvät juuret, elävät versot - Dialoginen näkökulma sielunhoitoon

Sielunhoito muuttuu ja pysyy. Kristillisen seurakunnan olemukseen sisältyy tehtävä olla ihmisiä varten, antaa tilaa ja ottaa vastaan sitä kokemusta, mitä elämä tuottaa. Tämä tehtävä kasvaa sielunhoidon syvistä juurista.

Kohtaamisen ytimessä on ihmisyyden pysyvä ulottuvuus, tarve dialogiin. Ilman sitä ei synny kuulluksi tulemisen ja nähdyksi tulemisen kokemusta. Miten kohtaamistehtävässä oleva voi rakentaa dialogista tilaa? Mikä tekee vuorovaikutuksesta sielunhoidollista?

Sielunhoidon elävyys merkitsee avoimuutta uudistumiselle. Ihmisten eletty hengellisyys ja henkisyys saavat yhä uusia muotoja. Dialogisuus ja sielunhoidon merkitys rakentuvat uudella tavalla. Sielunhoidollisen kohtaamisen toteutus monimuotoistuu. Keskustelun rinnalle nousevat kehollisuus ja taiteen keinot. Kirkon omien aarteiden dialoginen käyttö korostuu.

Eri tehtävissä toimivat työntekijät ja vapaaehtoiset vastuunkantajat tarvitsevat sielunhoidollista työotetta. Itsereflektio rakentaa kohtaamisen taitoa: Millainen sielunhoitaja olen? Miten toimin ihmisten moninaisissa elämäntilanteissa? Mistä saan voimia tehtävääni?

Yli 40 vuotta sielunhoitotyötä tehnyt rovasti, psykoterapeutti Sirkku Tukiainen muistuttaa tuoreessa kirjassaan, ettei uskonnosta ja kirkosta vieraantunutta ihmistä pidä kohdata ”kaanaan kielellä”: – Kohtaamisen kieli ja yhteisen ymmärryksen etsiminen vaativat työtä.