Solina-nuottikirja

11,70 € OVH: 13,00 €
Varastossa
SKU
9789524758017

Suositun Solina-lastenäänitteen nuottikirja

Lapsikuoro Solinan ja Pekka Simojoen yhteisäänite on upea valikoima vauhdikkaita ja koskettavia uusia lastenlauluja. Lauluissa on selkeä sanoma ja helppo melodia. Ne tempaavat heti mukaansa ja antavat evästä koko elämän ajaksi.

Laulut kertovat välittämisestä, ilosta ja herkkyydestä. Tuntuu kuin olisi päässyt raikkaiden vesien ääreen, mistä kertoo myös levyn nimikappale.
Seinäjoen seurakunnassa toimivassa Solina-kuorossa on melkein 150 innostunutta lasta, ja laulamisen riemu kuuluu äänitteelläkin. Alun perin pienestä lauluryhmästä on muutamassa vuodessa kasvanut ainutlaatuinen pohjalainen ilmiö.
Kun tunnettu gospelmuusikko ja lauluntekijä Pekka Simojoki tutustui Solinaan, kuoro teki niin suuren vaikutuksen, että hän lupasi kirjoittaa sille levyllisen uusia lauluja.
Kuoroa johtaa Suvi Lehtimäki. Äänitteellä soittaa myös joukko Exit-yhtyeen muusikoita, muun muassa kitaristi Jarkko Jouppi, joka on toiminut levyn tuottajana.

Tässä nuottikirjassa on äänitteen laulut.

Lisätietoja
Kirjailija / Artisti Pekka Simojoki
Formaatti Kierresid.
Julkaisuvuosi, julkaisija 2018 Päivä
Tästä kiinnostuneet katsoivat myös
  1. Maksetut Viulut - Nuottikirja
    Maksetut Viulut - Nuottikirja
    26,00 € OVH: 30,00 €
  2. Tuoretta leipää -nuottikirja
    Tuoretta leipää -nuottikirja
    30,50 € OVH: 32,00 €
  3. Tahtoisin kuulla-nuottikirja
    Tahtoisin kuulla-nuottikirja
    13,50 € OVH: 15,00 €
Copyright 2019