Sivullisen sanomaa - Ajatuksia toiseudesta ja muukalaisuudesta

17,90 € OVH: 20,00 €
Varastossa
SKU
978951878155

Teol. tri, VTM, rovasti Seija Molina kertoo elämästään kirjassa Sivullisen sanomaa, ajatuksia toiseudesta ja muukalaisuudesta. 

Elämä on kuljettanut häntä monta kertaa sivullisen rooliin. Hän on kuitenkin löytänyt hyvän sanoman toivosta, jonka hän haluaa jakaa muille sivullisuutta kokeville.

Seija Molina kertoo mieluisaksi harrastuksekseen ihmisten katselun ja kuuntelun. Hän on saanut tehdä sitä elämässään neljällä eri mantereella.

Evakkoperheen tytär avioitui entisen katolisen papin, venzuelalaisen Orlando Molinan kanssa aikana, jolloin ulkomaalaisia ei Suomessa juuri näkynyt. Hän koki puolisonsa kanssa ensin Chilen vallankaappauksen 1970-luvun alussa ja sitten toimi ensimmäisenä naisena opettajana tansanialaisessa teologisessa seminaarissa. Hän törmäsi jatkuvasti naisen osaamista ja roolia kirkon työssä vähätteleviin asenteisiin maailmalla - mutta myös Suomessa.

Kirjan kuvitus on Seija Molinan kotialbumista ”sielt kotont, Hiitolast” Hollannin ja Yhdysvaltojen kautta Chileen ja Tansanian Makumirasta Suomeen.

 

Lisätietoja
Kirjailija / Artisti Seija Molina
Formaatti Nid. 132 s.
Julkaisuvuosi, julkaisija 2020 Herättäjä-yhdistys
Tästä kiinnostuneet katsoivat myös
Copyright 2019