Haastavat kasvatustilanteet - Lämpimän vuorovaikutuksen käsikirja
Haastavat kasvatustilanteet - Lämpimän vuorovaikutuksen käsikirja
Haastavat kasvatustilanteet - Lämpimän vuorovaikutuksen käsikirja
Lasten haastava käyttäytyminen on yksi kuormittavimmista tekijöistä kasvatusalalla. Päiväkodin arjessa eteen tulee tilanteita, joissa lapset käyttäytyvät uhmakkaasti tai tulistuvat helposti. Myös ylivilkkaus tai voimakas vetäytyminen aiheuttaa suuressa lapsiryhmässä päänvaivaa kasvattajille. Usein tällaisissa tilanteissa kyse saattaa olla lapsen sosiaalis-emotionaalisesta tuen tarpeesta. Haastavana pidetty lapsi ei käyttäydy tarkoituksella hankalasti vaan tarvitsee aikuisen tukea tunteidensa käsittelyyn.
Lapsen yksilöllinen ja lämmin tukeminen ei suinkaan ole pois muilta lapsilta eikä lisää aikuisen työtaakkaa. Päinvastoin tilanteet ratkeavat helpommin ja nopeammin, kun aikuinen sitoutuu vuorovaikutukseen lapsen kanssa, kuuntelee tätä ja osoittaa antavansa tukea.
KT Liisa Ahonen toimii oman Kasvusto-yrityksensä kautta kouluttajana ja kasvatuskonsulttina työkenttänään erityisesti varhaiskasvatus ja perusopetus. Hän on vuorovaikutuksen asiantuntija, joka uskoo, että lämmin vuorovaikutustapa on laadukkaan pedagogiikan perusta. Liisa rakastaa lapsia, ja siksi hän haluaa tehdä työtä heidän hyväkseen. Aivan erityisen lähellä hänen sydäntään ovat lapsista ne, jotka kaipaavat syystä tai toisesta enemmän tukea sosiaalisiin ja emotionaalisiin taitoihinsa.
| Kirjailija / Artisti | Liisa Ahonen |
|---|---|
| Formaatti | Sid. 290 s. |
| Julkaisuvuosi, julkaisija | 3.painos 2022 Santalahti-kustannus |

