Saarnaajan kirja

5,00 €
Varastossa
SKU
9789527174098

Saarnaajan kirja on ajankohtainen selitysteos kaiken ikäisille lukijoille.

Saarnaajan kirja

Tri Carl Manthey-Zorn oli vanhamissourilainen oikeaoppinen luterilainen teologi. Hän eli 1846 – 1928. Hän oli syntynyt Schlesvigissä Saksassa, mutta siirtyi luterilaiseen Missourisynodiin, jossa hän toimi Concordia seminaarissa teologian professorina.

Zornilla oli taito esittää pyhän Raamatun totuuksia selkeällä ja ymmärrettävällä tavalla. Hän kirjoitti saksaksi. Suomeksi ovat toistaiseksi ilmestyneet hänen hartauskirjansa Täksi päiväksi sekä Ensimmäisen Timoteuskirjeen selitys Paimenvirasta.

Saarnaajan kirjan selitys on hämmästyttävän ajankohtainen. Se puhuttelee erityisesti nuoria ja vanhuksia, mutta antaa myös hyviä saarnaohjeita pastoreille. Se tarjoaa aihepiiriinsä liittyvää tietoa laajasti koko Raamatusta. Zorn on raittiisti luterilainen. Hän ei missään kohden poikkea luterilaisten Tunnustuskirjojen opista. Hän kehottaa käyttämään ilolla kaikkia Jumalan antamia lahjoja ennen kuin ”pahat päivät tulevat”. Hän kuitenkin muistuttaa, että iloitessa tulee noudattaa Jumalan sanassaan antamia käskyjä.

Saksasta suomentanut Markku Särelä. Kannen on suunnitellut Kimmo Pälikkö.

Carl Manthey-Zohnin kirjoista on aiemmin käännetty Paavalin kirjeiden selitysteokset Timoteukselle, Tiitukselle ja Filemonille eli Paimenvirasta ja Paimenvirasta 2.

Lisätietoja
Kirjailija / Artisti Carl Manthey-Zorn
Formaatti Nid. 91s.
Julkaisuvuosi, julkaisija 2023 Suomen Tunnuksellinen Luterilainen Kirkko
Copyright 2019