Rakkaat veljet ja sisaret - Esra Elovainio

14,90 € OVH: 17,00 €
Varastossa
SKU
9789516244801

Vilpitön lähetystekijä Esra Elovainio tulee taas neljännessä sarjakuvakirjassaan.

Namibiassa lapsuutensa viettäneen Martti Pentin sarjakuva kertoo lähetystyöntekijähahmon Esra Elovainion työstä ja elämästä kuvitteellisella Kashonamaalla. Tapahtumat sijoittuvat menneeseen aikakauteen.

Lämpimät ihmissuhteet korostuvat lähetystyössä. Uusia siteitä rakentuu niin työtoverien kuin erilaisissa tilanteissa kohdattujen ihmisten kesken. Silti yhteys kotimaahan jääneisiin omaisiin tulee tärkeäksi.
Martti Pentti.

Martti Pentin kertoma ja kuvittama sarjakuva Esra Elovainiosta on ilmestynyt Lähetyssanomien sivuilla jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien. 

"Esra ei ole mikään järjen jättiläinen, aluksi hän oli lähes idiootti. Mutta on Esra vuosien mittaan viisastunut ja oppinut asioita", kehuu Esran luoja Martti Pentti hahmoaan. Hän perustelee Esran ominaisuuksia arkisin syin. "Lähetystyö ei ole mitään ihmeellisten sankari-ihmisten työtä. Monet yksinkertaiset ja vaatimattomilla lahjoilla varustetut ihmiset ovat jaksaneet tehdä tätä työtä kauemmin kuin muut. Ei ole tärkeää olla taitava ja viisas. On tärkeämpää, että tekee työtä koko sydämellään ja suuremman voiman kuljettamana kuin omansa."

Sarjakuvan ajankuva liikkuu vuosisadan vaihteessa, mutta löytyypä kuvista myöhempien aikakausien esineistöäkin. Kashonamaata on turha etsiä Afrikan kartalta; se on olemassa vain sarjakuvassa.

Rakkaat sisaret ja veljet on neljäs Esra Elovainion toimista kertova sarjakuvakirja. Aiemmin Esra on seikkailut kirjoissa Lehdessä luki, Kuku Luise ja Valistus on viritetty.

Lisätietoja
Kirjailija / Artisti Martti Pentti
Formaatti Nid. 48s.
Julkaisuvuosi, julkaisija 2020 Suomen Lähetysseura
Copyright 2019