Urho Muroma: Herätyssaarnaaja

25,20 € OVH: 28,00 €
Tilattavissa
SKU
9789518888379

Tunnetun suomalaisen sananjulistajan elämäntyö.

Urho Muroma oli merkittävimpiä suomalaisia julistajia tällä vuosisadalla. Hän ylitti tavanomaiset mitat monessa mielessä: puhujana, nuoruuden näkynsä puolestataistelijana, kirjoittajana, Raamatun opettajana ja sielunhoitajana. Hän vaikutti ratkaisevasti sen herätysliikkeen syntyyn, jota on kutsuttu viidenneksi herätysliikkeeksi, uuspietismiksi ja evankelioivaksi herätysliikkeeksi.

Teol. tri Timo Junkkaala antaa tässä kirjassa luotettavan, lähteisiin perustuvan kuvan Urho Muroman elämäntyöstä. Suuren persoonan niin valo- kuin varjopuoletkin piirtyvät esiin. Kirkkomme rintamalinjat ja erityisesti evankelioimistyön vaiheet ennen missioiden aikaa saavat uutta valaistusta, samoin Sisälähetyssäätiön ja Suomen Raamattuopiston synty.

Kirjaan on koottu harvinainen kuvakertomus Urho Muroman elämästä. Oma mielenkiintonsa on niin ikään suurten kokousten ohjelmaesitteillä, lehtileikkeillä ja muilla asiakirjoilla, joita on tekstin lomassa. Lähde- ja kirjallisuusluettelo sekä henkilöhakemisto palvelevat tarkkaa lukijaa ja tutkijaa.

Lisätietoja
Kirjailija / Artisti Timo Junkkaala
Formaatti Sid. 306s.
Julkaisuvuosi, julkaisija 2019 Perussanoma
Tästä kiinnostuneet katsoivat myös
Copyright 2019