Erään eläkeläisen uskontunnustus

31,50 €
Varastossa
SKU
9789524170628

Erään eläkeläisen uskontunnustus on muusikko Pekka Vapaavuoren omaelämäkerrallinen teos hämmästyttävän monipuolisesta elämästä sekä teologisen ajattelun kehittymisestä.

 

Erään eläkeläisen uskontunnustus on monipuolisen elämän eläneen muusikko Pekka Vapaavuoren omaelämäkerrallinen teos. Vapaavuori on vaikuttanut kansainvälisiin mittoihin yltäneessä konserttitoiminnassa pianistina, klavikordistina ja varhaisten fortepianojen soittajana, sekä esitelmöinyt historiallisista klaveerisoittimista eri puolilla maailmaa. Hän on myös julkaissut pedagogista ja tieteellistä musiikkikirjallisuutta.

Vapaavuoren teologinen ajattelu lähti kehittymään 1960-70-lukujen taitteessa voimakkaasti kirkon johdon vanhoillisuutta arvostelevaan suuntaan. Eläkkeelle jäämisen myötä hänen ”teologinen minänsä” heräsi uudelleen ja pintaan nousseiden ajatusten inspiroimana tämä kirjoitti teoksen Erään eläkeläisen uskontunnustus. Teos on hämmästyttävä tarina siitä, mitä kaikkea yhden ihmisen elämään voi mahtua.

Koulutukseltaan Pekka Vapaavuori on musiikin tohtori, diplomipianisti, kanttori-urkuri ja teologian kandidaatti. Vaikuttavan uransa aikana hän on toiminut muun muassa nuorisopappina, pianonsoiton lehtorina sekä Sibelius-Akatemian Kuopion osaston johtajana. Akatemian rehtorina hän toimi vuosina 1999-2004.

 

Lisätietoja
Kirjailija / Artisti Pekka Vapaavuori
Formaatti Sid, 384 s.
Julkaisuvuosi, julkaisija 2025 Momentum
Tästä kiinnostuneet katsoivat myös
  1. Unelmoi suuria - ajatus kerrallaan
    Unelmoi suuria - ajatus kerrallaan
    10,30 € OVH: 32,00 €
  2. Kutsumus koetuksella
    Kutsumus koetuksella
    23,40 € OVH: 25,00 €
  3. Kärsimys ja lohdutus
    Kärsimys ja lohdutus
    4,70 € OVH: 6,00 €
Copyright 2019