Alusta alkaen - Seurakuntayhteisöt historian käänteissä

22,90 € OVH: 25,00 €
Tilattavissa
SKU
9789527375853

Alusta alkaen - Seurakuntayhteisöt historian käänteissä

Kirkon alku oli pieni yhteisö, jonka ensimmäiset jäsenet olivat Jeesuksen galilealaisia opetuslapsia. Kristillisessä perinteessä on ymmärretty alusta alkaen seurakuntayhteisön syntyvän siten, että ihmiset kokoontuvat yhteen säännöllisesti. He kuuntelevat pyhien kirjoitusten sanomaa ja heidät kastetaan kristityiksi. Pyhä ehtoollisateria vahvistaa kristittyjä ja varustaa heitä tekemään hyviä tekoja ympäristössään.

Jaakko Ripatin kirjassa kerrotaan, kuinka seurakuntayhteisöt, niiden kaitsijat ja ohjaajat, ovat selvinneet historian kriisiaikojen käänteissä aikoina, jolloin kristillisten yhteisöjen vapauksia on rajattu ja toimintaa vaikeutettu. Seurakuntayhteisö on alusta asti lähtenyt liikkeelle Herran pöydästä. 

Teologian tohtori Jaakko Ripatti (s. 1939) on toiminut Lahden Launeen kirkkoherrana, sekä ollut aikoinaan työryhmässä valmistelemassa asiakirjoja kirkon suunnitelmiin tälle vuosituhannelle (Kirkko 2000).

Lisätietoja
Kirjailija / Artisti Jaakko Ripatti
Formaatti Sid. 208 s.
Julkaisuvuosi, julkaisija 2022 Väyläkirjat
Copyright 2019