Näkymätön Milanna

24,30 €
Tilattavissa
SKU
9789523700826

Näkymätön Milanna

Näkymätön Milanna on kiehtova kertomus päättäväisestä tytöstä, joka ajautuu keskelle ennalta arvaamatonta seikkailua.

Milanna on aivan tavallinen tyttö, joka käy koulua, kertoo pikkuveljelleen hauskoja tarinoita ja tykkää vadelmista. On kuitenkin pienen pieni juttu, joka tekee Milannasta hieman epätavallisen: hän on näkymätön.

Näkymättömyydestä huolimatta elämä ei ole niin jännittävää kuin voisi luulla. Mutta kaikki muuttuu, kun vastaan tulee Timi, joka jostain kumman syystä näkee Milannan. Milanna saa tietää, että on olemassa ihan oikea Näkymättömien kaupunki, jossa kaikki ovat näkymättömiä kuten hän! Kun Milanna pääsee vierailemaan tähän mystiseen paikkaan, alkaa seikkailu, joka mullistaa yhden jos toisenkin elämän.

Tämän vauhdikkaan tarinan ohella kirja herättää pohtimaan oman paikan löytämistä ja sitä, onko ulkokuori vai jokaisen sisin lopulta tärkeintä. Kirjan hurmaavan mustavalkokuvituksen on tehnyt Nora Surojegin.

Helena Immonen on toimittaja ja viestinnän ammattilainen, joka on aina rakastanut hyviä tarinoita. Näkymätön Milanna on hänen ensimmäinen lastenromaaninsa.

Suositusikä 7+


Lisätietoja
Kirjailija / Artisti Helena Immonen
Formaatti Sid. 134 s.
Julkaisuvuosi, julkaisija 2021 Kumma Kustannus
Tästä kiinnostuneet katsoivat myös
  1. Parturi joka halusi rukoilla
    Parturi joka halusi rukoilla
    12,00 € OVH: 18,90 €
  2. Ressun rakkaus
    Ressun rakkaus
    4,50 € OVH: 14,50 €
Copyright 2019