Jumalan katkennyt kynä
Sanna Vaara avaa kirjassan Jumalan katkennut kynä nykyajan henkisen kulkijan matkaa sekä pohdintoja elämästä ja Jumalasta.
”Tästä ei tule kaunista, mutta saamasi pitää!”
Kirjailijan ennen niin intohimoinen suhde Jumalaan on väljähtynyt kuin viimeisiään vetelevä avioliitto.
Sielun pimeän yön keskellä kustantamo pyytää, että hengen asioita vuosikymmeniä kiihkeästi tutkinut nainen kirjoittaisi jumalasuhteestaan kirjan. Vaara vastustelee kaikin keinoin, onhan ajoitus mitä huonoin. Jumalakriisin lisäksi Vaara kamppailee kirjailijaidentiteettinsä, esivaihdevuosien ja kuolleiden kirittäjiensä, kristittyjen mystikoiden, kanssa. Sitä paitsi jumalajutut eivät näillä leveysasteilla varsinaisesti lisää kenenkään uskottavuutta, päinvastoin.
Jumala ei kuitenkaan jätä kirjailijaa rauhaan. Kirkkoon kuulumaton Vaara lähtee etsimään vastauksia mystikoiden, luostarielämän, erämaapaaston, mökin hiljaisuuden ja pappien keskelle. Tunnevuoristoradalla kyyti on vauhdikkaan kutkuttavaa, eikä ilmakuopilta vältytä.
Jumalan katkennyt kynä -kirja sisältää myös Eväitä henkiselle tielle -osion. Siinä avataan muun muassa sielun pimeän yön vaiheita, hengellisen harjoittelun tavoitteita ja kontemplatiivisen sydänrukouksen menetelmää.
Sanna Vaara on kirjailija, mökkimystikko, kirja-alan ammattilainen ja kolmen lapsen äiti, jonka kynä suoltaa hulvatonta huumoria, viisautta sekä tarkkoja huomioita elämän erikoisemmista puolista.
Kirjailija / Artisti | Sanna Vaara |
---|---|
Formaatti | sid. 255 s. |
Julkaisuvuosi, julkaisija | 2024 Viisas Elämä |