Jeesus toisin sanoen

8,10 € OVH: 9,00 €
Varastossa
SKU
9789516244825

Jeesus toisin sanoen

Kati Kemppainen on koonnut tämän julkaisun keskeisen aineiston tammikuussa 2020 pidetyn Lähetysseuran  teologisen symposiumin esitelmistä, jonka aiheena oli Puhutaan Jeesuksesta.

Kun Jeesuksen seuraan alkoi kertyä ensimmäisiä opetuslapsia, yksi kohtaamisista kuvataan näin: ”Jeesus kääntyi,
ja nähdessään heidän seuraavan hän kysyi: ’Mitä te haluatte?’” (Joh. 1:38.) Jeesus toisin sanoen nostaa esiin muutaman näkökulman siihen, millaisia vastauksia tähän kysymykseen nousee köyhien, pahoinpideltyjen, syrjäytettyjen ja meille ”vieraiden” parista – ja millaista marginaaleista nousevaa missiota voimme näissä tunnistaa.


Puhe Jeesuksesta on koko ajan elossa jossain. Sana, Logos, eli Kristus itse, on merkityksellinen, todellinen ja elävä, ja tämä tulee ilmi yksilöiden, yhteisöjen ja globaalin kirkon erilaisissa todellisuuksissa. Jeesuksesta voi ja täytyy puhua monin eri tavoin, jotta Sana kohtaisi ihmisen tässä ja nyt.

Lähetysseuran teologinen asiantuntija,teologian tohtori Kati Kemppainen toimi teologisissa koulutustehtävissä sekä
hiv ja aids -työssä Tansaniassa vuosina 1998–2010. Vuodesta 2010 hän on toiminutLähetysseuran kotimaisessa työssä.

 

Lisätietoja
Kirjailija / Artisti Kati Kemppainen (toim.)
Formaatti Kierreselkä 55 s.
Julkaisuvuosi, julkaisija 2020 Suomen Lähetysseura
Tästä kiinnostuneet katsoivat myös
Copyright 2019