Pakon edessä

25,90 € OVH: 28,00 €
Varastossa
SKU
9789522524980

Pakon edessä

Tämä on kirja toipumismatkalla olevista ihmisistä. Siinä neljätoista elämässään umpikujaan ajautunutta kertoo kaunistelematta kivuistaan ja toipumisestaan. Rosoiset tositarinat tuovat ennen kaikkea toivoa osoittamalla, että asioiden käsittely ja anteeksiantaminen avaavat mielen lujimpiakin solmuja.

Terapeutti, psykiatrisen hoidon erikoisammattitutkinnon suorittanut kouluttaja ja työnohjaaja Päivi Niemi avaa uutuuskirjassaan aiheita, joista mieluiten vaikenisimme. Nykyajan hyvinvointiyhteiskuntamme riippuvuudet eivät ole "jonkun muun" ongelma vaan tulevat lähelle, lähemmäs kuin uskaltaisimme myöntää. Usein pakon edessä avautuu kuitenkin ihmeellinen mahdollisuus myös nöyrtymiseen, periksi antamiseen, muuttumiseen, irti päästämiseen ja uuteen kasvuun.

 "On pakko muuttua, kun aikaisemmin oppimani elämän säännöt eivät toimi. On suostuttava tilanteeseen, jossa nyt olen. Mieluummin teen sovinnon elämäni ja itseni kanssa kuin taistelen itseäni vastaan.”

 Elämän kriisit ovat tuskallisia ja pakottavat ihmisen muuttumaan. Usein muutos on välttämätöntä, jollei halua jäädä toivottomuuden vangiksi.

Päivi Niemi toimii terapeuttina, työnohjaajana ja seksuaalineuvojana. Ammatillisen osaamisen lisäksi hänen oma särkymisensä ja toipumisensa ovat tuoneet korvaamatonta pohjaa toisten auttamistyöhön

Lisätietoja
Kirjailija / Artisti Päivi Niemi
Formaatti Nid. 145 s.
Julkaisuvuosi, julkaisija 2021 Aikamedia
Tästä kiinnostuneet katsoivat myös
Copyright 2019