Lesken selviytymisopas - Viimeinen rakkauskirje miehelleni
Kuinka läheisen tai jopa läheisimmän kuolemasta voi selvitä hengissä?
Heidi Lakkalan aviomies Heikki sai lääkäriltä diagnoosin aggressiivisesta syövästä marraskuussa 2023. Alkoi matka, jota Heidi kuvaa miehensä sairauden toteamisesta hänen kuolemaansa syyskuussa 2024 ja siitä vielä vuoden verran eteenpäin. Teos on kuvaus läheisensä menettäneen vuodenkierrosta. Lisäksi siihen on koottu vertaiskokemuksia, joista toivottavasti on hyötyä ja ehkäpä lohtuakin.
Kirja on kirjoitettu myös niille onnellisille, joiden läheiset voivat hyvin. Me ihmiset liitymme toisiimme monin sitein ja saatamme jopa päivittäin kohdata menetyksensä keskellä pinnisteleviä ihmisiä. Teoksen tavoitteena on myös hälventää kuolemaan liittyviä tabuja. Jokainen maailmaan syntyvä täältä aikanaan myös lähtee. Lähteminen pelottaa vähemmän, jos sitä ei ole piilotettu mykkyyden muurin taa.
Kirjassa on useita viittauksia kirjallisuuteen, musiikkiin ja sarjoihin. Ne voivat tuoda surevalle lohtua ja harhauttaa välillä iloitsemaankin. Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä tämä on samalla Heidin viimeinen rakkauskirje Heikille. Rakkaus jää.
| Kirjailija / Artisti | Heidi Lakkala |
|---|---|
| Formaatti | Sid. 245s. |
| Julkaisuvuosi, julkaisija | Väyläkirjat 2026 |

