Kilpakarate - Maalaiskylästä maailmalle
Kilpakarate - Maalaiskylästä maailmalle kertoo menestyneen karatevalmentajan tarinan.
Kilpakarate - Maalaiskylästä maailmalle on tarina karatevalmentajan karusta ja ihanasta arjesta, omasta kasvamisesta ottelijoiden mukana ja samalla seuravalmentajasta maajoukkuevalmennuksen kautta Suomen ensimmäiseksi karaten olympiavalmentajaksi. Kainuussa syntynyt ja Piikkiössä kasvanut, Euran Honkilahdessa pitkään asunut ja kotiseudullaan karaten kukoistukseen nostanut Kai Keinänen kertoo omaelämäkerrassaan niin pettymyksistään kuin ilonhetkistään rakastamansa lajin parissa. Kirja näyttää myös sen, miten määrätietoisella työllä ja oikealla asenteella voi saavuttaa tuloksia niukoinkin resurssein.
”Hengellisyydesstä - uskonasiat olivat tulleet tutuiksi lapsuudessa. Olen asiasta arka muille puhumaan ilman, että erikseen kysytään. Varsinkin meillä hyvinvoinnin keskellä elävillä länsimaalaisilla uskonasioita pidetään niin henkilökohtaisina, että tuntuu tungettelevalta kertoa pyytämättä omasta uskostanikin. Tekisi oikeastaan mieli aihe vain ohittaa, mutta se olisi valheellista. Maailmalla karatekatkin valmentajineen näyttävät usein uskoaan avoimesti eri uskonsuuntien tyyliin. Kristinuskon opit ja hapuilu niihin liittyen on olennainen osa tätä tarinaa ja viitekehys minun valmennusfilosofialleni ja yleensäkin arvoille urheiluvalmennuksessa. Urheilu on ollut äärimmäisen rehellinen asia tuomaan esiin oman raadollisuuden. Suorastaan ärsyttävän hyvä"
Kai Keinänen lopetti menestyksellisen karatevalmentajauransa vuonna 2023.
Kirjailija / Artisti | Kai Keinänen |
---|---|
Formaatti | Nid. 511s. |
Julkaisuvuosi, julkaisija | 2023 Momentum Kirjat |