Hengitä tämä hetki - Hengitys ja lupa olla

16,50 € OVH: 32,90 €
Tilattavissa
SKU
9789523545434

Psykologi Minna Martin kertoo teoksessaan hengityksen merkityksestä hyvinvoinnin, itsetuntemuksen ja itsesäätelyn välineenä. 

Yksinkertaisten harjoitusten avulla voi kohdata oma haavoittuvuutensa ja päästää hetkeksi irti vaatimuksistaan - löytää hengittämisen nautinnon. 

 

Vaikka ympäröiviä olosuhteita ei aina pysty muuttamaan, omaan hengitykseen ja sitä kautta syntyvään kokemukseen voi vaikuttaa. Jos on ahdistunut, stressaantunut tai poissa tolaltaan, aina voi silti hengittää. Hengitys auttaa lepäämään ja rauhoittumaan sekä hyväksymään tunteensa ja suhtautumaan itseensä myötätuntoisesti. Sisäinen voimamme, mielenrauha ja muutoksen mahdollisuus - nuo kaikki ovat vain muutaman henkäyksen päässä.

Minna Martin on psykologi ja psykoterapeutti, jolla on laajasti kokemusta psykofyysisestä työstä sekä yksilöpotilaiden että terapia- ja koulutusryhmien parissa. Vuoden 2015 psykologiksi valittu Martin asuu Turussa. Hän on kirjoittanut mm. teokset Hengitys virtaa (2018), Mieli meissä (2019, yhdessä Matti Keinäsen kanssa), Mielelläni kehossani (2020, yhdessä Petra Saarnirannan kanssa) ja Saa jännittää (2021). 

Lisätietoja
Fyysinen koko 210 x 149 mm
Kirjailija / Artisti Minna Martin
Formaatti Nid. 260s.
Julkaisuvuosi, julkaisija 2022 Kirjapaja
Copyright 2019