CD Uusin kirkkain sävelin

9,90 € OVH: 22,00 €
Varastossa
SKU
6420114005502

Uusia Siionin virsiä kolmen kuoron esittäminä.

Helsingin Seuratuvalla Kampin Autotalossa harjoittelee kolme erilaista kuoroa, jotka keskittyvät ohjelmistossaan Siionin virsiin ja muuhun hengelliseen musiikkiin. Näistä vuonna 1935 perustettu Herännäisnuorten kuoro on nykyään nuorten aikuisten ja opiskelijoiden sekakuoro. Se on tehnyt jo useita äänitteitä, mm. v. 2005 Soikoon sydämestämme (2. p. 2008) ja v. 2012 yhdessä Oulun Körttiopiskelijoiden kuoron kanssa Heleimmin Herralle. Lisäksi kuoro on julkaissut Siionin virsien jouluvirsiä yhdessä Mikkelin virsikuoron ja baritoni Ville Rusasen kanssa. Nuorten aikuisten miesten kuoro Veisuuveljet on perustettu v. 2007 ja se on julkaissut kuoron nimeä kantavan virsilevyn v. 2013. Kolmantena kuorona uudella levyllä on mukana v. 2010 perustettu eri-ikäisten laulajien sekakuoro, Seuratuvan virsikuoro.

Kolme erilaista kuoroa tuo levylle joka virteen erilaisen soinnin. Sovitukset ovat pääosin uusia ja aiemmin nauhoittamattomia. Kuoronjohtajat (Hanna-Maria Hapuli, Samuli Korkalainen ja Taina Sulkanen) käyttävät kukin ”soittimiaan” taitavasti ilmaisemaan virsien erilaisia sävyjä ja tunnelmia. Äänittäjä Mika Koivusalo on tehnyt äänitteestä tasapainoisen ja kuitenkin äänimaailmalta rikkaan ja vaihtelevan kokonaisuuden.

Levyllä seuraavat virret:

  • On yksinkertaisuus (SV 7)
  • Armoa, Jeesus, odotan (SV 12)
  • On luja Herran sana (SV 34)
  • Suo, Jeesus, paras opettaja (SV 44)
  • Oikeutta vailla tässä (SV 102)
  • Kun, Jeesus, minut lunastit (SV 120
  • Ei mikään niin voi virvoittaa (SV 122 b)
  • Oi Herra, ilo suuri (SV 140)
  • Jos katseemme nostamme kaivaten (SV 182)
  • Sävyisä Paimenemme (SV 183)
  • Nyt kapaloidaan kaikkein vaatettajaa (SV 188)
  • Taas annoit joulun tulla (SV 196)
  • Ilo suuri soikoon juuri (SV 206)
  • Niin koitti päivä iloinen (SV 216)
  • Herra, Herra, älä heitä (SV 244)
  • En ymmärrä (SV 252)
  • Nyt ylös, sieluni (SV 255)
Lisätietoja
Kirjailija / Artisti Siionin virsiä
Formaatti CD 17 Siionin virttä
Julkaisuvuosi, julkaisija 2017 Herättäjä Yhdistys
Tästä kiinnostuneet katsoivat myös
  1. CD I Can See The World
    CD I Can See The World
    7,90 € OVH: 22,00 €
  2. CD Turvapaikka
    CD Turvapaikka
    18,00 € OVH: 20,00 €
  3. CD Bellows and Pipes
    CD Bellows and Pipes
    18,00 € OVH: 20,00 €
Copyright 2019