CD Verhottu

20,00 €
Varastossa
SKU
7320470048153

Raikasta ja melodista musiikkia Anna-Mari Raittilan runoihin.

Marraskuussa toisen pitkäsoittonsa julkaiseva Anne Federley Ensemble on saanut
Suomen Kulttuurirahastolta tukea sävellys- ja sovitustyöhön. Keski-Suomen rahasto
myönsi apurahan toukokuussa 2019 ja yhtye ryhtyi heti kesällä työhön uuden albumin
parissa. Kokoonpanoon kuuluvat Anne Federleyn (laulu) lisäksi Tuomo Komonen (piano),
Markus Lajunen (puhaltimet), Ilona Rimpilä (basso) ja Esko Turpeinen (rummut).
Uusi albumi kantaa nimeä Verhottu. Levy koostuu Federleyn sävellyksistä Anna-Maija
Raittilan (1928-2012) runoihin. Sävellyksiä voisi kuvata taidemusiikiksi, jossa on vaikutteita
niin jazzista, laulelmista kuin popmusiikista. Sointumaailma on omintakeinen ja melodiat
rakentuvat raikkaasti runoista käsin. Mitään valmiita tulkintoja yhtye ei tarjoile, Federley
kertoo. Sävellykset antavat runoille maiseman, jota vasten kuulija voi peilata omia
ajatuksiaan.
Kappaleissa voi aistia mullan tuoksun ja puiden lomasta pilkistävän valon, Federley
kuvailee. Hänen mukaansa myös uusia vivahteita verrattuna esikoisalbumiin (Siivet, 2014)
on luvassa. Sovitukset ovat muusikoiden yhteistyön tulosta. Laulun lisäksi yhtyeessä on
toinenkin solisti, sillä huiluilla, saksofoneilla ja muilla puhaltimilla on musiikissa merkittävä
rooli.
Levyn kannessa nähdään taidegraafikko Kirsi Neuvosen teos Saniaistyttö (2007)

Lisätietoja
Kirjailija / Artisti Anne Federley Ensemble
Formaatti CD 13 laulua
Julkaisuvuosi, julkaisija 2019
Copyright 2019