Lahjana toivo - Suomalaiset kummit muuttaavat maailmaa

Lisää kuvia

Lahjana toivo - Suomalaiset kummit muuttaavat maailmaa

Riikka Saarenpää, toim.
Tuotenumero: 9789516244658

15,30 €

OVH: 17.00 €

Kirja siitä, kuinka lasten maailma voi muuttua suomalaisten kummien avulla.

TAI

Saatavuus: Varastossa


Suomen Lähetysseura on tukenut lapsia ja nuoria ympäri maailman jo
kolmenkymmenen vuoden ajan. Tämä kirja kertoo, miten maailma voi muuttua lapsi
kerrallaan suomalaisten kummien avulla.
Niin kummityössä mukana olleet kuin
kummilapset kertovat kokemuksiaan siitä, miten apu on saapunut perille ja miten
se on muuttanut koko yhteisön elämää.

Koulutuksen tärkeys on kummityössä
avainasemassa. Koulupaikka vaikkapa vammaiselle lapselle on voinut antaa koko
perheelle ja joskus jopa koko kylälle uuden alun. Työssä mukana olleet -
suomalaisista lahjoittajista avun perille vieviin avustusjärjestön
työntekijöihin - ovat saaneet todistaa lasten ja nuorten kasvamista ja
kypsymistä omaan ammattiinsa asti.

Toisinaan kummityö on myös
kivikkoista. Esimerkiksi paikallinen byrokratia tai lapsen sukulaiset ovat
voineet estää lapsen turvaan tai koulutukseen pääsyn. Suomen Lähetysseuran
kummityö keskittyy etsimään ja auttamaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevia
lapsia ja nuoria.

Lisätiedot

Lisätiedot

Kirjailija / Artisti Riikka Saarenpää, toim.
Julkaisuvuosi, julkaisija 2017 Suomen Lähetysseura
Formaatti Nid. 135s.