Suuri avioero

23,90 € OVH: 26,90 €
Tilattavissa
SKU
9789522880826
Kiehtova psykologisen jännityskertomuksen ja fantasian rajamailla liikkuva vertauskuvallinen kertomus, jonka keskeisiä teemoja ovat hyvän ja pahan erottaminen, valintojen tekemisen vaikeus sekä täyteen ihmisyyteen kasvaminen.
Suuri avioero on C.S. Lewisin kiehtova 1940-luvun Englantiin sijoittuva vertauskuvallinen kertomus, jossa helvetin asukkaat saavat mahdollisuuden lähteä bussimatkalle taivaaseen. Yllättäen matkalaisilla onkin vaikeuksia sopeutua taivaallisen elämään. Taivas näyttäytyy inhottavana ja vastenmielisenä paikkana, sen asukkaat vaikuttavat yksinomaan kopeilta ja etäisiltä.


Kirjan nimi Suuri avioero viittaa taivaan ja helvetin eroon: taivaan piiriin kuuluu Lewisin mukaan kaikki se, mikä on täyteläistä, voimakasta, aineellista, kun taas helvetin määreihin kuuluvat kaikki epämääräinen, heikko, usvainen. Pahuus on vain hyvän parasiitti. Satiiria ja vertauskuvallisuutta sisältävä Suuri avioero on eräänlainen psykologis-teologis-eettinen jännityskertomus, joka tarinan muodossa pohtii sellaisia ikuisia teemoja kuin hyvän ja pahan erottaminen, valintojen tekemisen vaikeus sekä täyteen ihmisyyteen kasvaminen.


Käännös Leena Huima, suomenkielisen laitoksen esipuhe Olli-Pekka Vainio.

Lisätietoja
Kirjailija / Artisti Lewis C. S.
Formaatti nid. 157 s.
Julkaisuvuosi, julkaisija 2014 Kirjapaja
Copyright 2019