Hengitä taivasta

15,30 € OVH: 17,00 €
Varastossa
SKU
9789516244528

Tutustumisretki Jumalan kolmanteen persoonaan - Pyhään Henkeen.

Heikki Hilvon Hengitä taivasta johdattaa lukijan tutustumaan Jumalan kolmanteen persoonan - Pyhään Henkeen.

Jokainen kirja Pyhästä Hengestä jää vajaaksi. Juuri, kun luulet tuntevasi Hänet, yllättää Hän jollain uudella, raikkaalla, innoittavalla tavalla. Hänen kanssaan on elämä vähintäänkin mielenkiintoista. Ja silti niin turvallista. Hänen rinnallaan on helppo hengittää. Hengitä Taivasta herättää janon saada kokea Hänen todellisuutensa ja Hänen yhteydessään Isän Jumalan rakkauden ja Jeesuksen armon.

Heikki Hilvo (1949-2021) on toiminut mm.  Siinailla YK-joukon pappina ja Pelkosenniemen kirkkoherrana vuoteen, josta siirtyi Suomen Lähetysseuran palvelukseen ja lähetettiin perheensä kanssa Taiwaniin vuosiksi 15 vuodeksi. Kahden vuoden kielikoulun jälkeen he menivät seurakuntatyöhön Taipeihin ja kotimaan kauden jälkeen Etelä-Taiwaniin seurakunta- ja radiotyöhön. Heikki vieraili myös vuoristolaisseurakunnissa. Loppuvuosina hän toimi myös työalueen esimiehenä. Työalueelta paluun jälkeen hän toimi jonkin aikaa kotimaantyössä ja sitten ulkomaanosastolla Aasian aluekoordinaattorina ja mm. Viron kirkon lähetyskeskuksen konsulttina 1998. Heikki jäi eläkkeelle 2012.

Lisätietoja
Kirjailija / Artisti Heikki Hilvo
Formaatti Nid. 103 s.
Julkaisuvuosi, julkaisija 2015 Suomen Lähetysseura
Tästä kiinnostuneet katsoivat myös
Copyright 2019